|
Teljän
Kuljetus Oy on perheyritys.
Se on perustettu vuonna 1972, jolloin Matti Rosvall osti ensimmäisen autonsa. Yritys on alusta asti toiminut ulkomaanliikenteessä, sillä sen kuljetukset kohdistuivat aluksi Pohjoismaihin.
Vuonna 1973 yritykseen tuli ensimmäinen umpikorinen ajoneuvo, ja jo vuonna 1974 toiminta-alue käsitti myös Keski- ja Etelä -Euroopan. Kotimaan liikenne alkoi vuonna 1975.
|
|
Ensimmäiset kotimaan
kuljetukset olivat maatalouden tuotteita: viljaa ja lannoitteita.
Näistä siirryttiin muihin teollisuuden raaka-aineiden ja valmiiden
tuotteiden kuljetuksiin. Metsäteollisuuden tuotteiden kuljetukset
tulivat mukaan vuonna 1976, jolloin Kuljetusliike P. Kytöoja Oy
(toimii nykyään nimellä Teljä-Bulk Oy) ostettiin. Teljän Kuljetuksella
oli noin 40 kuorma-autoa vuoden 1970-luvun lopussa.
Vuonna 1984 aloitettiin jauhemaisten tuotteiden kuljetukset. Kotimaan kappaletavara- ja linjaliikenne alkoivat vuonna 1986. 1980-luvun lopussa Teljän Kuljetuksen kuljetuskapasiteetti olikin kasvanut jo noin 80 autoon. Nestemäiset säiliökuljetukset tulivat mukaan vuonna 1990. Cemt-Trans Oy perustettiin vuonna 1992, jolloin perustettiin myös toimipiste Saksan Lübeckkiin, mikä on edesauttanut Keski- ja Etelä-Euroopan kuljetusten kasvua.
|
|
Vuonna 1996 perustettiin Cemt-Transin tytäryhtiöksi Zao Cemt-Trans Venäjälle Pietariin, mistä alkoivatkin kuljetukset Venäjälle. Vuonna 2000 Cemt-Trans osti Jyväskylän Kiitokuljetus Oy:n. Tämä Jyväskylässä sijaitseva yritys keskittyy nimenomaan kotimaan tavaraliikenteeseen. Cemt-Trans omistaa myös Teljä-Bulkin ja nämä neljä yritystä muodostavakin konsernin, joka toimii tiiviissä yhteistyössä Teljän Kuljetuksen kanssa. Tällä hetkellä näillä yrityksillä on liikenteessä yhteensä noin 100 autoa.
|
|
|
| Edellä mainitut yritykset tarjoavat kuljetuspalveluja sekä kotimaassa että ulkomailla. Kalustostamme löytyy niin umpi- kuin pressukatettuja ajoneuvoja sekä nestemäisten että jauhemaisten tuotteiden kuljetuksiin soveltuvia säiliöajoneuvoja. |
|
|
|
|
|
|
Teljän Kuljetus sijoittaa myös kotikuntansa hyvinvointiin ja kehittämi-seen. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää sen sijoitusta paikalliseen jäähalliin, joka onkin nimetty Teljän Kuljetuksen mukaan Teljä Areenaksi.
|
|